KARATE LAPSILLE JA NUORILLE

KARATE on monipuolinen liikuntaharrastus

Turun kamppailuseura Tode ry ohjaa Shaolinissa karaten lasten ja nuorten ryhmiä. 

Kysy lisää: juniorit@turuntode.fi


Tode järjestää karatevalmennusta lapsille ja nuorille (8-14 -vuotiaat), 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat harjoittelevat aikuisten ryhmissä. Karate kehittää kuntoa, koordinaatiota ja itsetuntoa, opettaa noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä ja kunnioittamaan myös muita harrastajia. Kiusaamista ei salilla suvaita eikä se kuulu muuallekaan elämässä.


Lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus edetä vyöjärjestelmässä omalla tahdillaan, ja suorittaa vöitä aina siniseen vyöhön saakka. Ruskean vyön kokeeseen avautuu tilaisuus harrastajan siirryttyä aikuisten ryhmään eli 15 vuotta täytettyään. Vöiden suorittaminen ei ole kuitenkaan pakollista, vaan karatea voi harrastaa muutenkin. Harjoiteltavat tekniikat koostuvat lyönti- ja potkutekniikoista, niiden yhdistelmistä, pariharjoitteista ja liikesarjoista (kata). Näitä asioita harjoitellaan temppuratojen, leikkimielisten kisailujen, pelien ja leikkien keventämänä – kontrolloidussa ja kannustavassa ilmapiirissä.


Shaolinin lasten ja nuorten karateryhmässä harjoitellaan Yuishinkai karatejutsua.


Treenit jatkuvat keskiviikkona 27.1.2021 klo 16:30.


Harjoitusajat (treenit vain keskiviikkoisin)

  • Keskiviikkoisin klo 16:30 - 17:30


Lasten ja nuoren harjoitusmaksut

  • Harjoittelu lasten ja nuorten ryhmässä (8-14-vuotiaat) maksaa 130 €/kausi.
  • Jos samasta perheestä on useampi harjoittelija, niin toisesta lapsesta lähtien harjoitusmaksu on 110 €/kausi/lapsi.
  • Kausimaksu sisältää mahdollisen vyökokeen.
  • Hinta on sama alkeiskurssilla ja pidempään harjoitelleilla lapsilla ja nuorilla.
  • Harjoitusmaksu maksetaan kauden (kevät/syksy) alkaessa Tode ry:n tilille: FI63 5711 1320 1702 41. Kuitti maksusta esitetään valmentajalle. 


Lasten ja nuorten harjoituksia ohjaavat

  • Petri Kosonen, 2. dan
  • Noora Lehtinen-Skews, 2. dan
  • Niina Heikkilä, 2. dan
  • Susanne Uusitalo, 1. kyu


Katso lisätietoja Turun kamppailuseura Todesta

karate

ON HAUSKAA

Tämän lomakkeen kyselyt ohjataan osoitteeseen juniorit@turuntode.fi