Tai chin push hands -seminaarissa Saksassa

19.4.2018
Marja Heiskanen, tai chi, karate, kobujutsu

Eräänä helmikuisena iltana se välähti. Olen harjoitellut tai chita kymmenen vuotta Shaolinilla Ilpo Jalamon johdolla. Nyt aika olisi kypsä lähteä katsomaan, mitä muualla tapahtuu. Googlaamisen jälkeen löysin mielenkiintoisen oloisen tapahtuman Hannoverissa Saksassa. Kyseessä oli viisipäiväinen kansainvälinen push hands – tapahtuma, jonka sisältönä oli tai chin pariharjoittelu. Tuntui, että tämä on jotakin, minkä haluan kokea yksin ja mitata, kuinka pitkälle tämän tytön henkinen kantti kestää.  

Aurinkoisena ja lämpimänä huhtikuun iltana löysin itseni Hannoverista, Lindenin kaupunginosasta. Tunnelma oli, miten sen nyt sanoisi, erilainen. Olin etuajassa, ja päätin käydä katsomassa salin sijainnin etukäteen. Näky oli melkoinen, suorastaan sanoin kuvaamaton. Talon seinät oli maalattu täyteen mitä psykedeelisempiä kuvia ja otuksia. Siinä oli hiukan sulattelemista. Menin oluelle pohtimaan tilannettani. Nauroin yksinäni ääneen sitä, että mihin ihmeen paikkaan oikein olen tullut ja kaiken lisäksi yksin. Mietin, että pitäisikö sittenkin vain ostaa junalippu takaisin Berliiniin ja viettää loppuviikko siellä nähtävyyksiä katsellen.

Palattuani takaisin paikalle huomasin upean tai chi -aiheisen seinämaalauksen. Sisältä löytyi todella kaunis dojo. Oppitunti numero yksi: älä anna ulkonäön pettää! Tapahtuman pääorganisoija Nils Klug otti minut lämpimästi vastaan. Hän kutsui minut illalliselle, ja siellä tapasin seminaarin opettajia ja pari muuta osallistujaa. Herätin heti kiinnostusta eksoottisena suomalaisena.

Kaksi ensimmäistä yötä nukuin dojolla, tarkemmin sanottuna dojon pukuhuoneen lattialla ja paino sanalla YRITIN nukkua. Olin henkisesti varautunut siihen, että vieraiden ihmisten kanssa nukkuminen lattiamajoituksessa on rankkaa. Mitä en osannut odottaa oli se, että paikassa pidettiin myös ihan muita tunteja, yhtäkkiä tuli jotain porukkaa pitämään kokousta ja naapurissa olevassa salissa oli käynnissä tangoharjoitukset klo 23 saakka. Ei ollut aamulla kauhean levännyt olo. Loput kolme yötä majoituin hotellissa, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu jaksamisen kannalta. Sänky ja oma rauha olivat tervetulleita.

Seminaarin ohjelma oli seuraava: aamuisin parin tunnin setti qigong-harjoittelua, sitten kolme tuntia erilaisia työpajoja, ja lounastauon jälkeen kolme tuntia vapaata push hands -harjoittelua. Viiden päivän aikana treeniä tuli siis se määrä mitä kerran tai kaksi viikossa käyvä harrastaja treenaa muutamassa kuukaudessa! Opettajat olivat erittäin päteviä, ja monella heistä oli tai chin lisäksi kokemusta muista kamppailulajeista. Täällä tai chista puhuttiin kamppailulajina eikä terveysliikuntana. Keskeisiä teemoja olivat herkkyys, rentous sekä toisen kuuntelu. Erään työpajan aihe, jonka piti Frederick Behar, oli kuinka tuottaa voimaa käyttämättä lihasvoimaa (the Way of Non-Force). Vaikeaa asiaa. Ilpolta saaduista opeista oli suuri hyöty!

Vapaata push handsia olin odottanut hieman kauhunsekaisissa mutta samalla innostuneissa tunnelmissa. Ilpo oli varoittanut, että meno saattaa äityä hurjaksi (hän kysyi ennen matkaani, että onko minulla vakuutus voimassa…). En myöskään yhtään osannut arvioida omaa tasoani, koska en ollut koskaan aiemmin ollut Shaolinin ulkopuolella näissä merkeissä. Koko tapahtuma ja varsinkin vapaa push hands oli kuitenkin erittäin hyvin järjestetty. Säännöt tehtiin hyvin selväksi, ja tapahtumassa vallitsi ystävällinen ja toisia kunnioittava ilmapiiri. Vapaata push handsia tehtiin saman parin kanssa 10 minuuttia kerrallaan. Ensimmäisenä päivänä se tuntui hirveän vaikealta. Jotkut osallistujat olivat hyvin taitavia, mutta mukana oli myös aloittelijoita. Molemmilta oppi paljon. Viiden päivän aikana omat taitoni kehittyivät valtavasti.

Push hands -harjoittelussa olennaista on säilyttää jatkuvasti kontakti toiseen ihmiseen ja käyttää hyväksi hänen tuottamaansa liike-energiaa. Tällaiselle suomalaiselle, joka ei ole tottunut juurikaan koskemaan toista ihmistä, vieraiden ihmisten koskeminen kuusi tuntia päivässä viiden päivän ajan oli äärimmäisen voimakas kokemus sekä kehon että mielen kannalta. Tuntui suorastaan pelottavalta, miten joku vieras ihminen tuntui pelkän kosketuksen kautta jollakin tavalla tutulta ja että välillämme vallitsi syvä yhteisymmärrys. Joidenkin kanssa puolestaan ei tuntunut synkronoituvan lainkaan.

Yksi hienoimmista asioista koko tapahtumassa oli britti Barry McGinlayn tapaaminen. Barry piti aamuisin parin tunnin qigong-sessiot, jotka koostuivat kehon rentousharjoituksista, fyysisesti rankasta ja kehon koordinaatiota haastavasta osiosta päättyen Goddess of Mercy -seisontameditaatioon. Osallistuin myös hänen työpajoihinsa ja hän johdatteli aloittelijoita vapaan push handsin maailmaan. Hänestä teki erityisen se, että hän oli täynnä elämää ja ilmensi sen koko kirjoa, niin hulluttelevaa iloa kuin surua ja pettymystäkin. Hänestä huokui, että hän laittaa kaiken itsestään peliin oppilaidensa hyväksi, mutta oppilaiden pitää olla sen arvoisia. Opin häneltä valtavasti paitsi tai chista niin myös elämästä muutenkin. Sitä paitsi, hän tarjosi minulle iltajuhlassa hyvää viskiä, joten ilmeisesti olin hänen arvoisensa! Barry myös järjesti seminaarin gaalassa pienoisen yllätyksen, ja minäkin pääsin lavalle muiden mukana esiintymään.

Ilmapiiri tapahtumassa oli hyvin ystävällinen ja lämminhenkinen. Se oli selvästi erilainen verrattuna kokemuksiini karaten ja kobujutsun seminaareista, joissa niissä on omanlaisensa hyvä ja energinen tunnelmansa. Täällä tuntui, että ihmiset olivat voimakkaasti läsnä. Monet kysyivät, miltä minusta tuntuu olla täällä ja siitä ei yleensä selvinnyt sanomalla, että ihan ok. Harjoitusten aikana sai vapaasti levätä välillä ja käydä nauttimassa kahvia tai teetä. Japanilaisista lajeista poiketen opettajat olivat äärimmäisen helposti lähestyttävissä ja he liikkuivat oppilaiden keskuudessa aivan samoin kuten oppilaat itsekin. He myös osallistuivat vapaaseen push handsiin aivan tavallisten oppilaiden tavoin, ja minäkin pääsin kokeilemaan taitojani heidän kanssaan.

Koko tapahtuman ajan pareja vaihdettiin jatkuvasti. Niinpä tulin viiden päivän aikana koskettaneeksi varmasti yli 50 eri ihmistä. Jotkin osallistujat viipyivät vain päivän, mutta osa oli kaikki viisi päivää kuten minä. Mielenkiintoista oli se, että kahden ensimmäisen päivän jälkeen jalkojeni lihakset olivat aivan kipeät ja mietin, miten selviän loppuun saakka. Sitten jotakin tapahtui ja löysin rentouden. Vaikka kahtena viimeisenä päivänä oli kahdeksan tuntia harjoittelua, se ei enää tuntunut lainkaan uuvuttavalta. Päinvastoin, kokemus oli voimaannuttava.

Shaolinilta saatujen oppien avulla pärjäsin oikein hyvin ja olen ylpeä siitä, kuinka hyvin omaksuin asioita. Jokin oli tuttua, osa uutta ja osa uudesta näkökulmasta. Oppimani asiat eivät hyödytä ainoastaan tai chi -harjoitteluani, vaan niitä voi soveltaa myös esimerkiksi karateen ja kobujutsuun. Olen hirveän onnellinen siitä, että uskalsin lähteä matkalle yksin, vaikka pelotti. Kannattaa olla rohkea, pitää mieli avoimena ja tarkastella asioita eri näkökulmista! Itsestään voi löytää silloin jotain aivan uutta.

Ensi vuoden push hands -tapahtumaa innolla odottaen,

Ota meihin yhteyttä


Kerro meistä kavereillesi

  • paidat vaatteet