Turkka Kuvaja

Toimiva keho -tunnit tulevat Shaolinille. Jutellaanpa ohjaajan kanssa

Risto Lehto, Shaolinin salivastaava istahti kahville Turkka Kuvajan, Toimiva keho -ohjaajan kanssa juttelemaan uudesta lajista.

Tervehdys, Turkka. Olet siis aloittamassa uutta lajia Shaolinilla. Kerrohan itsestäsi.

Olen Turkka Kuvaja,kohta 55-vuotias luokanopettaja Turusta. Olen treenannut Shaolinilla ja Turku Aikikaissa aikidoa ja karatea. Nyt mukaan tulevat omat tuntini eli Toimiva keho -tunnit.


Millainen on oma liikunnallinen taustasi?

Olen liikkunut pienestä pitäen.70-luvun lapsena ja nuorena päivät täyttyivät ulkona liikkumisesta eri tavoin. Leikit ja pelit täyttivät päivät. Alle 10-vuotiaana aloitin yleisurheilun ja jalkapallon. Pienellä paikkakunnalla lajivalikoima oli suppea.Tennistä tuli myös pelattua, koska päivisin paikallisen tehtaan kentät olivat lapsille vapaita. Judon aloitin muistaakseni 12-vuotiaana.


Sitten tuli murrosikä ja säännöllinen treeni alkoi tympiä.En myöskään pitänyt kilpailemisesta, joten kriittisessä 14-vuoden iässä kaikki ohjattu liikunta sai jäädä. Onneksi, tai onnettomuudeksi, taloyhtiön alakerrasta löytyivät painot. Elettiin ensimmäistä bodausbuumia Kike Elomaan menestyksen myötä. Vahvaksi piti tulla ja puntteja tuli kolisteltua 3-4 kertaa viikossa. Ohjausta ei tietenkään ollut, ei myöskään internetin ihmeellistä maailmaa. Harjoittelu oli todella yksipuolista, lähinnä penkkiä ja selkää. Parasta hommassa oli liikunnan säännöllisyyden jatkuminen. Myöskään vammoja ei ehtinyt syntyä, onneksi.
Lukio-ikäisenä voimailin, uin säännöllisesti ja kävin koulun koriskerhossa.


Armeijan jälkeen aloitin aikidon. Judo oli jättänyt jotakin mielen sopukoihin ja aikido tuntui hyvältä. Aloitin Kouvolassa vuonna 1986. Pääsin opiskelemaan Turkuun ja vuonna -88 löysin tieni Budokwaihin. Siitä lähtien olen harjoitellut aikidoa enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Sittemmin olen aikidon ohella treenannut Wing Tsunia ja Tai Chitä. Tällä hetkellä harjoittelen aikidon ohella karatea Shaolinissa.


Mistä olet ammentanut oman osaamisesi liikunnan ohjaukseen?

Erehdyksistä oppiminen lienee tärkein. Vuosien varrella on tullut kokeiltua ja harjoiteltua monenlaista. Hyvät asiat yrittää pitää mielessä ja huonot karsia.
Koulutuksen ja työn kautta olen saanut paljon oppia ohjaamisesta. Toinen erikoistumisaineistani on liikunta. Ohjaamisesta ja opettamisesta minulla on yli 30-vuoden kokemus.

Oma aikido-opettajani, Petteri Silenius, laittoi minut vetämään harjoituksia jo kohtuullisen varhaisessa vaiheessa. Jännittävyydestään huolimatta se oli, ja on ollut, äärimmäisen tärkeä osa kehittymisessäni ohjaajana. Sittemmin olen osallistunut moniin Suomen Aikidoliiton koulutuksiin.


Valmensin myös juniorikoripalloa seitsemän vuotta. Lajitaidot minulla on olemattomat, mutta perustason koulutuksen olen käynyt. Paljon enemmän jäi kuitenkin haaviin saadessani olla mukana monen kokeneen valmentajan apuvalmentajana. Tämä on ensiarvoisen tärkeää ohjaajana kehittymisessä, kuten kaikessa oppimisessa. Seurata, mitä isot tekevät ja ottaa oppia heistä.


Tällä hetkellä olen mukana Jukka Rajalan vetämässä movement coach-koulutuksessa.Se on vielä kesken, mutta odotan siltä paljon.


Mitä on Toimiva-keho?

Se on monipuolista liikettä. Käsite movement tulee nykyään vastaan monissa paikoissa. Koska toinen erikoistumisaineeni on äidinkieli, halusin miettiä asialle suomenkielisen vastineen. Yhdessä Lehdon Riston kanssa nimesimme tunnin Toimivaksi kehoksi. Se tuntuu hyvältä.
Budo/kamppailulajit ovat itsessään toiminnallista harjoittelua. Ne ylläpitävät ja parantavat lähes kaikkia fyysisen kunnon osa-alueita; liikkuvuutta, koordinaatiota, lihaskuntoa sekä hyvällä tempolla tehtynä myös aerobista kuntoa. Monet eivät kuitenkaan halua harrastaa budoa tai kamppailua.Tämä toimii vaihtoehtona sille. Budon harjoittelija voi käyttää tuntia oheisharjoitteluna. Usein ryhmässä on helpompi harjoitella kuin yksin.


Mitä tunti sisältää?

Kehonpainoharjoittelua. Tunnin rakenne on selkeä. Ensin lämmitellään, sitten harjoitellaan jotain liikettä tai liikkeitä. Lopuksi lihaskuntoa, keskittyen keskivartalon lihaksiin, sekä loppujäähdyttely. Kamppailunomaisia liikkeitä emme juurikaan tee poislukien erilaiset rullailut ( ukemin tyyppiset harjoitteet ). Tämä sen takia, että kolmenkymmenen vuoden tatamilla pyörimisen kokemuksella voin vakuuttaa sen tekevän hyvää, ja on myös hauskaa.


Kenelle Toimiva keho -tunnit sopivat?

Toimiva keho-tunnit sopivat kaikille liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoittelusta kiinnostuneille. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, koska tarkoitus on myös oppia oikeita tapoja tehdä liikkeet


Haluatko vielä sanoa jotain uusille harjoittelijoille ja Toimiva keho -tunneista kiinnostuneille?

Mikä tahansa taito kielenoppimisesta pitsinnypläämiseen pitää sisällään totuuden “ käytä sitä tai menetät sen”. Tämä pätee myös fyysisyyteemme. Iän myötä toimintakyvyssämme tapahtuu muutoksia tahtomattamme. Negatiivisia muutoksia voi hidastaa ja oppiminen on mahdollista jokaisessa iässä. Se on sitä paitsi hauskaa. Minua välillä huvittaa, kun ihmiset kysyvät “ Olenko liian vanha aloittamaan..”? Itse aloitin karaten 52-vuotiaana. Tällä hetkellä haluan oppia seisomaan käsilläni. Onko siitä hyötyä, en tiedä, mutta harjoittelu on kivaa.Matka on tärkein!


0 0
Feed

Jätä kommentti