Petteri Silenius

Petteri Silenius 7.dan vuonna 2021

Turku Aikikain aikidon pääopettaja Petteri Silenius shihanille myönnettiin 7. dan arvo. Risto Lehto jututti Petteriä ja pohdimme niin aikidoa yleisesti kuin Petterin omia tuntemuksia.

Onneksi olkoon, Petteri, 7. dan -arvosta.

Lähdetään tällaisella kevyella kysymyksellä eli Mitä Petteri, 7.dan haluaisi sanoa sille nuorelle Petterille, joka on juuri suorittanut 1. danin?

Olkoon tämä myös vinkkinä nykyisille aikido-aloittelijoille.

Kiitos paljon!
Sanoisin 16-vuotiaalle tuoreelle 1.danille, että hyvä alku. Nyt siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Kehuisin tietysti kovasti, koska on tärkeää huomioida nuoria harjoittelijoita ja myös tukea heidän ponnistuksiaan. He ovat tulevaisuutta.
Tällä hetkellä aikidossa on valitettavan vähän teini-ikäisiä harjoittelijoita. Aikidon harjoittelu ei kiehdo heitä. Turku Aikikaissa harjoittelevat nuoret tällä hetkellä ovat siirtyneet junioritoiminnan puolelta aikuisten ryhmään. Minä olen aikoinaan ollut vähän erilainen nuori, koska tytöt, mopot ja diskot eivät kiinnostaneet vaan vietin aikani dojolla. Liekö siinä dojolla roikkumisessa syy, että olen nyt 7.dan?


Miten näet aikidon muuttuneen näiden vuosien aikana, jolloin olet toiminut aikido-opettajana?

Aikido ja sen puitteet muuttuvat koko ajan. Eihän elämässäkään mikään pysy samana vaan kaikki ympärillämme ovat jatkuvan muutosprosessin alaisena. Voidaan myös asettaa kysymys, muuttuuko aikido iän mukana? Kyllä. Nuorempana minua kiehtoivat aikidossa kovat heitot ja vahvat lukot. Nyt, kun ikää ja kokemusta on enemmän, myös lajista löytyy enemmän syvyyttä. Aikido tai mikä tahansa muu budolaji lakkaa kiinnostamasta harjoittelijaa jossain vaiheessa jos hän etsii vain teknistä taitavuutta. Jossain vaiheessa se alkaa tuntua tylsältä. Kokeneiden opettajien avustuksella aikidosta alkaa löytymään syvyyttä ja sisältöä. Tai ei ehkä niinkään aikidosta vaan aikidon kautta löydämme itsestämme voimavaroja, joita voi loputtomiin kehittää.
Vuosien varrella harjoittelijarakenne on muuttunut. 70-90-luvuilla harjoittelijoista suurin osa oli nuoria, ja harjoitukset olivat sen mukaisia. Hyvin fyysisiä. Nyt harjoittelijakunta on eräällä tapaa ukkoutunut ja akkoittunut. Ohjaajat ovat myös vanhempia ja kokeneempia. Minua huolettaa nuorten poissaolo ja toivoisin, että ohjaajat kiinnittäisivät tähän ongelmaan enemmän huomiota. Kun ohjaajilla on ikää enemmän, ei riehuminen enää kiinnosta, mutta nuorille tulee antaa se mahdollisuus. Silloin aikidon tulevaisuus on turvattu, koska ilman nuoria lajilla ei ole jatkuvuutta. Kun dojossa on kaikenikäisiä harjoittelijoita ja kumpaakin sukupuolta tasaisesti, toiminta on aikidossa terveellisellä pohjalla.

Urheilu- ja liikuntaelämä on muuttunut viime vuosina paljon. Mitä aikidolla on annettavaa ihmisille nyky-yhteiskunnassa?

Aikido on terveellinen tuulahdus nykyajan kilpailun ja voittamisen ideologian maailmassa. Tämä voiton tavoitteluhan ei koske ainoastaan urheilumaailmaa vaan koko yhteiskunnan talous pyörii sen varassa. On ihmisiä, jotka ovat hyvin kilpailuhenkisiä ja heille suotakoon mahdollisuus purkaa sitä energiaa valitsemissaan liikuntalajeissa. Aikido toimii oivallisena kanavana niille, jotka eivät halua kilpailla muiden kanssa. Tosin myös aikidossa on harjoittelijoita, jotka ovat kilpailuhenkisiä. Sopivassa määrin annosteltuna voimien ja taitojen mittely pitää aikidon elinvoimaisena.
Katsoisin, että tärkeimmät asiat mitkä aikidon harjoittelu voi antaa nykypäivän ihmiselle ovat samoja kuin aikidon alkuaikoina 50-luvulla. Kokonaisvaltaisen kehon koordinaation ja fyysisen kunnon parantuminen ja sitä kautta tasapainon vahvistuminen. Keskittymiskyvyn kohentuminen, tietynlaisen herkkyyden vahvistuminen. Tällä tarkoitan ihmistuntemusta ja kykyä havainnoida ihmisten välisiä kontakteja, kohtaamisia ja niihin reagointia. Aikidoa emme voi opetella yksin, tarvitsemme siihen muita ihmisiä. Niinpä joudumme asettamaan peliin omat sosiaaliset kyvyt ja valmiudet, kun harjoittelemme yhdessä tatamilla.
Kyvyn puolustaa itseään laittaisin vasta viimeiseksi. Voi olla, että monet harjoittelijat tulevat aikidoon sen vuoksi, mutta kaikki edellämainitut sosiaaliset taidot ennaltaehkäisevät mahdollisuutta joutua konfliktitilanteisiin. Jos joudutaan fyysiseen kontaktiin, jotain on mennyt pieleen ennen sitä.

Kamppailulajipiireissä ja varsinkin somemaailmassa käydään enemmän tai vähemmin kiehtovia keskusteluja lajien tehosta.
Onko aikido tehokas laji?...tai kysytään toisin. Onko aikidon edes todistettava olevansa "tehokas"?


Kieltämättä aikido nykypäivän somemaailmassa on aika kaltoin kohdeltu laji. Sitä on arvosteltu kautta aikojen ja aikidon kehittäjä Morihei Ueshiba ja hänen lähimmät oppilaansa joutuivat ottamaan haasteita vastaan todistaakseen aikidon toimivuutta ja myös saadakseen uudelle lajille tunnettavuutta. Nykypäivänä ei ole kovinkaan yleistä, että aikido-opettajat joutuvat ottamaan vastaan haasteita.
Somemaailmassa kuka tahansa voi esittää kritiikkiä, myös sellaiset jotka eivät ole mitään kamppailulajia koskaan harjoitelleet. Mielestäni on turha yrittää loata muita kamppailulajeja. Yhtälailla jotkut aikidon harjoittelijat voivat arvostella kovempia potku- ja lyöntilajeja väkivaltaisiksi. Kyse on aina omasta katsantokannasta ja mitä haluaa tuoda esille. Jos arvostelua aikidon toimivuudesta tulee ulkoapäin, sitä tulee myös sisältäpäin. Jos on harjoitellut paljon aikidoa ja sen lisäksi harjoitellut myös muita lajeja, osaa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Aikido on aikidoa. Jos sitä yrittää muuttaa muuksi lajiksi, on parempi alkaa kutsua sitä sitten toisella nimellä.
Mielestäni aikidoa ei kannata niputtaa yhteen ns. kovempien ottelulajien kanssa. Aikido antaa paljon syvempiä merkityksiä harjoittelijalle, kuten muutkin budolajit tekevät. Kyseessä ei ole toisen voittaminen hinnalla millä hyvänsä vaan lajiimme kuuluu hyvät käytöstavat ja harjoitusparin kunnioittaminen. Toimimattomuus ja toimivuus ovat aina suhteellisia käsitteitä. Onko se lajin vika jos yksilö ei kykene puolustamaan itseään tai taistelemaan menestyksekkäästi häkissä? Kyse on valmistautumisesta henkisesti ja fyysisesti mahdolliseen konfliktiin tai otteluun. Siinä ratkaisee tietysti oma asenne, henkinen kantti ja apu, jonka saa ennen suoritusta salilta omalta opettajalta ja harjoituskavereilta. Aikidoon ei yleensä eksy edellämainitun kaltaisia yksilöitä. Yksilöt riitelevät, tappelevat ja sopivat riitansa. Lajia ei kannata niihin sotkea.

Kysytään vielä muutama henkilökohtaisempi kysymys.
Miten koet harjoittelun muuttaneen harjoitustapaasi vuosien varrella? Mitä on jäänyt pois ja mitä on tullut tilalle?


Riehuminen on jäänyt ja tilalle on tullut seesteisyys. Nuorempana oli tärkeää osata mahdollisimman monta tekniikkaa. Nyt haluan tutkia yhtä tekniikkaa perinpohjaisesti ja syventyä vaikkapa ikkyon syvyyksiin loputtomasti. Aikaisemmin kiinnosti vaikeat tekniikat, mutta nyt aivan perustekniikat. Ne tekniikat joilla aikido seisoo tukevasti. Minulla on siihen oiva mahdollisuus, koska opetan eri dojoilla ja kierrän ympäri Suomea ja joskus ulkomaillakin. Voin tutkia niitä samoja perusteita hyvin monien, erilaisten ihmisten kanssa. Tietysti korona-aika on rajoittanut ammattiani aika rajusti ja nyt kaikki on seisahduksissa, mutta uskon tilanteen muuttuvan taas positiivisempaan suuntaan.
Kun kypsyyttä tulee lisää harjoittamaansa lajiin ja tietysti omaan elämänkokemukseen, alkaa arvostamaan arkipäivän ihmeellisyyksiä. Silloin tekniikatkin alkavat saada uudenlaista sisältöä. Ikäänkuin viini jota on tehnyt monta pullollista kellarin hyllylle, ja ne maistuvat erilaisilta eri aikakausina. Mitä kauemmin jaksaa odottaa, sitä parempia makuelämyksiä on tiedossa.
Opettamisen tekniikassa olen viime vuosina halunnut tuoda harjoittelun periaatteita esille. Joskus pätkin tekniikoita osa-alueisiin ja pistän harjoittelijat oppimaan lyhyitä jaksoja tekniikasta. Silloin tekniikkaa ei tarvitse miettiä suorituksena alusta loppuun vaan esim. kuinka keskitytään sisäänmenoon, horjutukseen, kontaktiin yms. Olen huomannut, että siten aloittelijakin pääsee juonesta kiinni nopeasti.

Perinteisesti korkeat dan-arvot halutaan aina nostaa jalustalle, mutta mitä sanoo korkea dan-arvo itse?
Nuorempana oli auktoriteettejä, joita seurasit, mutta nyt olet itse se, johon katsotaan ja jota seurataan.

Kun aloitin aikidon, opettajinani olivat kyu-tasoinen peruskurssiohjaaja joka oli harjoitellut kolme vuotta. Korkein vyöarvo seurassa oli 1.dan ja hän oli harjoitellut viisi vuotta. Skandinavian pääopettaja Toshikazu Ichimura-sensei oli 6.dan ja hän oli tietysti korkein vyöarvo ja ehdoton auktoriteetti. Minulle ja varmaan monelle muullekin hän oli mestari vailla vertaa. Nyt kun minulla on perspektiiviä enemmän aikidomaailmaan, en koe 7.dania minään ihmeellisenä asiana. Olenhan minäkin sen voinut saavuttaa. Tottakai arvostan sitä suuresti. Se on suuri kunnian osoitus tekemästäni työstä aikidon hyväksi.
Läheinen opettajani Kazuo Igarashi-sensei olisi halunnut suositella minulle arvoa jo paljon aikaisemmin. Yritin kiemurrella vastuusta ja selitin, etten tunne olevani riittävän kypsä siihen arvoon. Minun mittapuuni mukaan oppilaalla ei saanut olla samaa arvoa kuin opettajalla. Sitten, kun viime vuonna opettajani sai 8.danin minun oli entistä vaikeampi perustella kantaani. Kieltäydyin siitä kuitenkin toistamiseen, mutta sitten läheiset ystäväni päättivät, että nyt oli aika järjestää minulle korotus ja he ilmoittivat vain, että kaikki muu on järjestetty, tarvitaan vain aikidopassisi joka lähetetään Japaniin leimattavaksi. Minut oli laitettu seinää vasten, ja totesin että hyvä on. Kiitos paljon teille kaikille, jotka edesautoitte korotuksen aikaan saamisessa.
Yritän olla oppilailleni helposti lähestyttävä, enkä halua mestarin viittaa harteilleni. Yritän parhaani mukaan olla esimerkkinä dojolla oppilailleni, mutta en myöskään ole koskaan halunnut olla pyhimys vaan haluan, että oppilaani ymmärtävät minun olevan vain ihminen jolla on myös hyvät ja huonot päivänsä, kuten myös heikkoutensa.

Mitä haluaisit sanoa sille nuorelle, joka etsii harrastusta tai tekemistä elämäänsä? Miksi aikido?
Entä sille jo elämää kokeneelle aikuiselle, jolle nuoruuden haaveena oli harjoitella aikidoa. Miksi hän tulisi nyt?

Aikido voi antaa nuorelle mainiot eväät elämää varten. Hyvän fyysisen kunnon ja kurinalaisuutta omaa elämää varten. Olin itse nuorena hyvin ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Aikido on antanut minulle ymmärryksen, kuinka ihmisten kanssa tullaan toimeen ja kuinka ollaan sosiaalisia.
Aikuisiällä, keski-ikäisenä tai jopa eläkeikäisenä ei ole koskaan myöhäistä aloittaa aikido. Meillä on ollut harjoittelijoita jopa yli 70-vuotiaita. Sitten on huvittavaa, kun joskus on saanut puhelimitse tiedusteluja, voivatko he aloittaa aikidon näin vanhana kun ovat 30-vuotiaita! Aikido antaa mahdollisuuden harjoitella monen ikäisenä. Ei ikäihminen voi tehdä samoja asioita kuin 20-vuotias, mutta aina löytyy mahdollisuudet tehdä asioita juuri omien kykyjen mukaisesti. Ja kaikki voivat harjoitella kaikkien kanssa. Harjoituksissa voi nähdä eläkeikäisten tekevän tekniikkaa teini-ikäisten kanssa. Tai nuoret voivat ottaa toisistaan mittaa toisessa dojon nurkassa ähisten ja hikoillen. Kaikille löytyy tatamilla tilaa.

Turku Aikikai täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Onneksi olkoon, Petteri niin seuran perustajana kuin juhlavuoteen sopivasti osuneena 7. danin arvona.

Kiitos tuhannesti. Arvostan suuresti, että olette kannatelleet kanssani Turku Aikikaita. Tällä hetkellä toimin eräänlaisena keulakuvana, ja annan pätevimpien osaajien ohjastaa seuraa. Itseasiassa kaikki, jotka saavat seuramme toimimaan tehokkaasti tällä hetkellä, ovat aloittaneet ajalta, jolloin aikido koki suuria muutoksia Turun seudulla. Perustimme uuden seuran, hankimme oman dojon ja minä laitoin paljon energiaani ja työtä silloisen dojon pyörittämiseen. Niistä hedelmistä saamme kaikki nauttia nyt.

0
Feed

Jätä kommentti