Ilpo Jalamo

Ilpo Jalamo shihan, 7.dan haastattelu: Kysymyksiä karatesta ja harjoittelusta

Risto Lehto otti yhteyttä Ilpo Jalamoon etänä ja houkutteli Ilpon lyhyeen haastatteluun. Tutustu legendaarisen budo-opettajan ajatuksiin karatesta, yuishinkaista ja harjoittelusta yleensä.

Mitä kuuluu, Ilpo Jalamo, keskellä korona-epidemian eristystä.

Vallitsevan poikkeustilanteen huomioiden kuuluu oikein hyvää. Kevääksi suunnitellut leirit ja matkat jäivät pois, mutta muuten kaikki on ok. Lisääntynyt vapaa-aika kuluu kirjoittaessa, lukiessa, kesämökillä puuhastellessa, omassa harjoittelussa, opiskelussa ja koronan jälkeistä aikaa suunnitellessa.


Kerrataanpa hiukan salimme Shaolinin alkuaikoja. Kerrotko, Ilpo, miksi Shaolin tuli salin nimeksi?

Kunnia Shaolin-nimen käyttöönotosta ei kuulu minulle, vaan Leif Hermanssonille. Hän oli 70-luvulla aktiivisesti mukana Turun Budokwaista irtautuneen ryhmämme toiminnassa. Leif muutti pian Shaolinin perustamisen jälkeen Ruotsiin ja on youtubesta tutun ”Karate Nerdin” Jesse Enkampin isä. Silloisena lajina oli vain karate ja minusta uuden seuran nimen olisi pitänyt liittyä karateen ja Japaniin eikä Kiinaan. Leif perusteli nimeä kuitenkin sillä, että ehkä joskus salilla voi olla karaten ohella muitakin lajeja. Nykyisen Shaolinin lajitarjontaan nähden silloinen reaktioni naurattaa. ”Mitä ihmeen muita lajeja?” muistan kysyneeni. Shaolin toimi ensin pari vuotta ry:nä kunnes yhdistys purettiin. Nahkurinkadun sali oli jo kuitenkin tullut tunnetuksi Shaolin-nimellä enkä vaihtanut sitä siirtyessäni päätoimiseksi valmentajaksi ja salin siirtyessä minun vastuulleni vuonna 1979.


Shaolinin karaten tyylisuunta on ollut Yuishinkai jo vuodesta 1977. Kerrotko, millaista karatea on yuishinkai?

Karaten monien tyylisuuntien joukossa yuishinkai on eräänlainen vanhan ajan MMA. Siihen kuuluu potkuja, lyöntejä, nivellukkoja, alasvientejä, kataharjoituksia, asetekniikkaa, mutta myös filosofista pohdintaa ja lajihistorian tutkimusta. Suomen Yuishinkai ry ja sen edustama karate ja kobujutsu ovat jäseninä Japanin pääjärjestössä Ryukyu Kobujutu Hozon Shinkokaissa. Järjestöön kuuluu noin 20 eri maata ja se on puolestaan jäsenenä Japanin isoissa budo-organisaatioissa Nippon Budōkanissa ja Nihon Kobudō Kyokaissa.
Henkilökohtaisesti pidän mielenkiintoisena tyylimme läheistä linkkiä Japaniin. Se tarjoaa oivan kanavan itämaiseen ajatteluun ja Japanin kulttuuriin yleensä. Tyylin kansainvälisten leirien välityksellä tämä mahdollisuus on myös riviharrastajien ulottuvilla.


Miten näet nyky-yhteiskunnan tilanteen? Miten tällaiset perinteiset budolajit palvelevat nykyihmistä?

Budossa itsepuolustustaito tai kilpailumenestys ovat pikemminkin sivutuotteita kuin päätavoitteita. Kamppailulliset harjoitukset ovat yleensä rakennettu siten, että ne ovat tilanteeseen nähden mahdollisimman turvallisia. Harjoituksista on tavoitteena tulla vahvempana pois kuin sinne mennessä – ei henkisesti tai fyysisesti loukkaantuneena.
Näen perinteiset budolajit erinomaisena menetelmänä vahvistaa itseä henkisesti ja fyysisesti niitä haasteita vastaan mitä kaikki meistä tulevat arjessa kohtaamaan. Olkoonpa se sitten koulu- tai työpaikkakiusaamista, työttömyyttä, ihmissuhdeongelmia, yksinäisyyttä tai vaikkapa nykytilanteessa eristäytymistä ja luopumista joistakin totutuista mukavuuksista. Myöskin kärsivällisyyttä ja itsevarmuutta selvitä hankaluuksista, joiden laatua emme aina edes tiedä.
Perinteinen budolaji tarjoaa tässä mielessä hienon ”Tien” tai lähestymismallin. Dōjō on harjoituspaikka ja tavallinen arkielämä on varsinainen areena. Valitettavasti monet budolajien harrastajat eivät arvosta tai osaa hyödyntää sitä rikkautta mitä budoon kuuluu. He tulevat harjoituksiin samalla asenteella kuin menisivät pelaamaan kavereiden kanssa polttopalloa.


Kamppailulajien maailma on muuttunut ja lajien määrä on lisääntynyt. Mukaan on tullut erilaiset vapaaottelut ja salit, jotka opettavat vapaaottelua. Miten näet perinteisten salin vahvuudet nykymaailmassa?

Myös Shaolinissa opetetaan vapaaottelua Akeel Algangarayn johdolla. Se on minusta hienoa ja Akeel on loistava valmentaja ja tosi taitava. Yksi Suomen menestyneimmistä vapaaotteluseuroista FFG sai alkusysäyksensä Shaolinista irtautuneesta ydinryhmästä. Vapaaottelut ovat rikastuttaneet suuresti kamppailulajien maailmaa. Mukaan on tullut todella taitavia ja ammattimaisesti harjoittelevia kamppailijoita. Brasilialaisen Gracie-perheen 90-luvulla alulle laittamat UFC-turnaukset lopettivat iänikuisen keskustelun siitä mikä lähestymistapa toimii tämän tyyppisessä aseettomassa ja ennalta sovitussa kaksinkamppailussa suurimmalla todennäköisyydellä. Monien lajien tosiuskovaiset saivat henkisen läimäytyksen vasten kasvoja: Ei riitä, että uskoo johonkin mystiseen harjoitusmenetelmään. Pitää harjoitella monipuolisesti ja harjoitella paljon ja pitää harjoitella oikeita asioita. Ottelut ovat tietenkin suurta viihdettä ja ne antavat lahjakkaalle kamppailijalle tien kuuluisuuteen ja isoihin rahoihin.
Samaan hengenvetoon voin todeta, että vapaaottelun kehitystyö on minusta pahasti kesken. Ammattilaistasolla lajiin liittyy paljon negatiivisia piirteitä kuten doping-aineita, ikäviä loukkaantumisia, rahanhimoa terveyden kustannuksella ja käyttäytymistapojen puutetta. Väkivaltaisiahan häkkiottelut ovat ja voidaan oikeutetusti kysyä mikä vaikutus tällä on ottelijoiden ohella katsojiin. Häkin ulkopuolella edellä mainitut seikat eivät ole kovin arvokasta pääomaa. Vapaaottelu on kuitenkin koko ajan tullut urheilumaisemmaksi verrattuna 90-luvun tapahtumiin. Toivottavasti kehitys jatkuu.
Itse ottelut ovat jännittäviä ja kadehdin monien ottelijoiden suurta taitoa, mutta mitä tulee ihmisluonteen kasvatukseen ja kamppailutaitojen merkitykseen suuremmassa mittakaavassa, arvostan perinteisiä lajeja. Niissä on ehditty pohtia reilut sata vuotta kauemmin kuin moderneissa lajeissa harjoittelun vaikutusta ihmiseen kokonaisuutena ja lajien yhteiskunnallista merkitystä. Näen, että perinteisillä saleilla on oma vahva paikkansa liikuntamaailman tiukassa kilpailussa. Vahvuudet ja perinteet olisi syytä tuoda esiin, sillä valitettavan usein ihmiset sekoittavat budon ihanteet suomalaiseen yhdistystoimintaan, kuntoiluun, urheiluun, voimailuun ja jopa laihdutusohjelmiin.


Palataan nykypäivään ja tämänhetkiseen eristysaikaan. Miten sinusta karatekoiden ja muidenkin budoharjoittelijoiden kannattaisi ylläpitää osaamistaan?

Ei osaamisen ylläpitoon ole muuta tietä kuin harjoittelu. Harjoitella voi monella tapaa: kuntopiirissä voimaa, notkeutta ja ketteryyttä kehittäen, mielikuvien avulla, lenkkeilemällä ja lajiharjoituksilla. Kaikki nuo tavat ovat mahdollisia eristyksissä ja vain oma mielikuvitus ja laiskuus ovat rajana. Virikkeitä saa kirjallisuudesta ja youtuben loputtomasta videovarastosta. Oman itsensä innostaminen on hieno taito, joka kannattaa opetella. Valitettavan moni budoharjoittelija on oppinut turvautumaan ohjaajaansa. Ohjaaja luokitellaan usein sen mukaan kuinka innostava tämä on, ja osaako hän motivoida oppilaitaan. Itsestähän tuo innostuksen tuli on löydyttävä. Ei ohjaajaa tarvita vieressä laskemassa lukua niin kuin TV:n laihdutusohjelmissa. Jokainen osaa laskea kymmeneen itsekin.


Jossain vaiheessa koronaeristys lakkaa ja salit aukeavat. Mitä haluaisit sanoa seuroille ja aktiiviharjoittelijoille? Miten harjoittelu kannattaa aloittaa?

Jos on toiminut kuten kunnon budokan olisi kuulunut toimia eli harjoitellut koko ajan yksin koronarajoituksista huolimatta, harjoittelun jatkaminen salilla ja ryhmässä on helppoa. Ajoitus ja etäisyystaju saattavat olla hukassa, mutta ne palautuvat nopeasti. Jos on pitänyt kokonaan taukoa, harjoittelu kannattaa aloittaa varovaisesti – ei sata lasissa eikä edes kahdeksankymppiä. Mieleeni muistuu eräs pitkän tauon jälkeen salille palannut henkilö. Hän pääsi hienosti pukuhuoneeseen ja alkukumarrukseen asti. Polvistuttaessa kumarrukseen hänen etureitensä revähti. Kuului vain paukahdus ja tuskanhuuto. Sen jälkeen häntä ei ole näkynytkään…
Seurojen kannattaa nyt olla hereillä. Yhdistykset pärjäävät pienen kulurakenteensa ansiosta, mutta kaupallisten salien pudotuspeli on jo lähtenyt käyntiin. Toivottavasti syksyllä kurssitoiminta saadaan käynnistettyä. Se sali, joka on nyt pysynyt edes puolitoreissaan ja tehnyt valmisteluja tulevaa varten, on etulyöntiasemassa juoksuhautoihin piiloutuneisiin saleihin verrattuna.


Kurssit alkavat näillä näkymin syksyllä. Millaisen viestin haluat antaa lajista kiinnostuneille. Miksi heidän pitäisi valita karate ja miksi nimenomaan yuishinkai?

Voisin sanoa, että jos haluaa laihduttaa muutaman kilon tai oppia pari jännittävää temppua, yuishinkai ei ole paras vaihtoehto. Toisaalta, jos haluaa sitoutua harjoitteluun pidemmäksi aikaa ja oppia monipuolisen perinteisen lajin, johon sisältyy tekniikoiden ohella filosofiaa ja tapakulttuuria, yuishinkai ei ole huono vaihtoehto. Se voi jopa olla yksi elämän rikastuttavimmasta valinnoista – puolison lisäksi tietysti. Molempien kanssa edetään myötä- ja vastoinkäymisissä. Vai oliko se niin, että puolison voi vaihtaa, mutta omaa koulukuntaa ei? :-)


Ja lopuksi. Onko sinulla terveisiä Shaolinin treenaajille?

On. Se kiteytyy salin seinällä olevassa sloganissa: ”Back to basics”.
Se ei tarkoita vain perustekniikoiden jatkuvaa harjoittelua, vaan myös hakeutumista oman lajin varsinaiseen ytimeen. Sieltä useimmiten löytyy omakin ydin. Yui Shin japaniksi.


Kiitos, Ilpo, haastattelusta.

0 0
Feed

Jätä kommentti