aikido

Fyysisen taidon oppimisesta

Fyysisen taidon oppimisessa ei ole oikotietä onneen. Oppiminen vaatii toistoja. Turkka Kuvaja pohtii aihetta blogissamme.

Turku Aikikain Facebook-sivustolla julkaistiin aikanaan mainio Nakaima-lehden kansikuva. Nakaimahan oli Turku Aikikain ja sitä ennen Budokwai-aikidojaoston omakustanteinen jäsenlehti. Kotonani on näitä teoksia ensimmäisestä numerosta lähtien. Niihin on ajoittain mukava palata kertaamaan turkulaisen aikidon taivalta. Varhaisissa lehdissä oli myös luetteloita suoritetuista graduoinneista. Oma nimi löytyy, Olli-Pekka sekä Lehdon Risto nykyään vielä harjoittelevista. Monia muitakin varmasti. Vanhat pierutkin ovat siis aikanaan olleet kyu-arvoja, vaikka nykyään on daneja useampia. Miten tähän päästään? Aikaa on ainakin syytä varata.

Fyysisen taidon oppimisessa ei ole oikotietä onneen. Oppiminen vaatii toistoja. Usein puhutaan kymmenestätuhannesta tunnista tai toistosta, jotta jokin taito automatisoituu.
Laskemaan tuskin tarvitsee kuitenkaan ryhtyä.

Nuorena ajattelin, että asiat kyllä avautuvat, kunhan junnaa. Ajattelussani oli hieman perijapanilaista “suu kiinni ja harjoittele “-mentaliteettia. Kyllähän se väkisinkin toimii, jos vain jaksaa. Nykyään mietin, että ymmärtävä toistaminen on tehokkaampaa kuin pelkkä junnaaminen. Asian omaksuminen helpottuu, jos ymmärtää, miksi jokin asia tehdään juuri tällä tavalla. Tähän tarvitaan usein kokeneemman apua. Opettaja, valmentaja sekä edistyneemmät harjoittelijat ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa tiedon avaamisessa.

Hitaus on myös uuden taidon oppimisessa tärkeää. Harva aloittaa uuden instrumentin soittamista samalla nopeudella kuin kokenut soittaja. Tämä pätee myös muuhun fyysiseen harjoitteluun. Kannattaa aluksi tehdä hitaasti ja oikein kuin antaa vauhdin korjata virheet. Väärien liikemallien poisoppiminen on yhtä hidasta kuin uuden oppiminen. Tai chi oli oiva opettaja hitaan liikkeen tehosta.

Säännöllisyys on myös tärkeää. Olen joskus kuullut sanonnan “ säännöllisyyden lopettaminen on lopettamisen aloittamista “. Mieli on mestari keksimään tekosyitä laistaa harjoittelu. Kuitenkin useimmiten henkinen ja fyysinen olo on parempi treenin jälkeen kuin sitä ennen. Jos sinulla on mahdollisuus treenata kaksi kertaa viikossa, käy joka kerta, kun se on mahdollista. Jos pystyt treenaamaan 3-5 kertaa viikossa, aina parempi. Säännöllisellä treenaamisella toistotkin karttuvat nopeasti. Tämä vaatii toki itsekuria ja sitoutumista, mutta myös palkitsee. Sairaana tai vammautuneena ei kuitenkaan pidä treenata. Yleensä silloin paraneminen vain hidastuu. Tässä en kuitenkaan voi toimia parhaana esimerkkinä, mutta kannustan siihen.

Jos mahdollista, harjoittele itseäsi edistyneempien kanssa aina, kun se on mahdollista. Se voi joskus jännittää, mutta yleensä siihen ei ole aihetta. Mikäli edistyneempi ymmärtää asemansa, hän opettaa esimerkillään vastuullisesti. Vaatii, korjaa, mutta ei nöyryytä. Edistyneemmän harjoitusparin kanssa joudut ja saat pinnistellä. Ylittää itsesi ja oppia. Itse en pysty sanomaan, olenko oppinut aikidoa enemmän nagena vai ukena.

On hyvä harjoitella myös itsekseen. Aikidossa asetaitoja voi harjoitella yksikseen, kunhan on omaksunut oikeat mallit. Sama pätee myös ukemeihin. Karatessa perustekniikkaa ja katoja voi treenata mainiosti omalla ajalla. Uskoisin, että jokaisessa lajissa on tapoja harjoitella omatoimisesti. Lisäksi Shaolinilla on vapaa harjoitusaika lauantaisin. Tätä voi hyödyntää esimerkiksi vyökokeisiin valmistautumisessa.

Mielikuvaharjoittelu on hyvä lisä harjoitteluun. Ollessani tekemisissä koripallovalmennuksen kanssa luin tutkimuksesta, jossa verrokkiryhmät treenasivat vapaaheittoja. Ryhmällä, joka teki myös mielikuvaharjoitteita kehittymisprosentti oli huomattavasti parempi kuin ryhmällä, joka harjoitteli vain fyysisesti. Kun valmistaudun vyökokeeseen, käyn mielessäni läpi suorituksia. Tämä auttaa muistamisessa, mutta uskon, että mielikuvaharjoittelulla keho myös tekee ja kokee tekniikoita. Taas toistot lisääntyvät.

Leireillä ja seminaareilla kannattaa käydä. Niitä järjestetään säännöllisesti kotidojolla. Lisäksi esimerkiksi Aikidoliiton sivuilla tapahtumat-osassa löytyy runsas tarjonta leirejä ja seminaareja. Jos harjoittelet esimerkiksi viikossa kaksi 1,5 tunnin harjoitusta normaalisti, voit yhdellä seminaariviikonloppuna helposti tuplata tuon määrän. Lisäksi seminaareihin osallistuu harjoittelijoita, joita et välttämättä tapaa normitreeneissä. Tämä kaikki antaa uusia virikkeitä oppimiseen. Kaiholla muistelen Aikidoliiton kesäleirejä, jotka kestivät seitsemän päivää. Vuonna 1992 olin kolmas kyu, hakamakin oli vielä hankkimatta. Kobayashi- sensei ohjasi liiton leirin Turussa. Viikon ajan järjestelmällisesti menimme perustekniikkaa eri hyökkäysmuodoista. Väkisinkin alkoi ymmärtää tekniikoiden yhtäläisyyden. Voi veljet sitä toistojen määrää..

Kirjoittamisessa neuvotaan välttämään toistoja, syystäkin. Harjoittelussa pyri niihin. Aluksi hitaasti, ymmärtäen. Sittemmin nopeammin, voimakkaammin aina tilanteen ja harjoitusparin mukaan varioiden. Näin tapahtuu oppimista vääjäämättä. Avoin mieli on syytä säilyttää. Ei niin yksinkertaista asiaa etteikö siitä voisi löytyä jotain uutta. Budo- ja muissa kamppailuun pohjautuvissa lajeissa ei ole ehdottomia oikein ja väärin kategorioita. Siksipä tulemme aina törmäämään vaihtoehtoisiin tapoihin tehdä, reagoida ja toimia. Rasittavaa ja turhauttavaa vaiko mielenkiintoista ja inspiroivaa? Siinäpä kysymys pohdittavaksi. 


Hyvää matkaa!

0 0
Feed